maanantai 5. helmikuuta 2018

Aika kakka juttu

Disclaimer: tämä postaus sisältää asiaa ja jopa valokuvamateriaalia pienten kissaeläinten "papanoista", joten jos et kestä moista materiaalia niin siirry seuraavaan blogiin. Tämä ei myöskään sovellu tosikoille...

Nyt se Emäntä on seonnut lopullisesti...

Aloitetaanpa maanantaiaamu tällaisella lähes aikaan sopivalla aiheella. Emäntä kun on tässä aika ajoin miettinyt, että minkä kokoisia ovat normaalit kissan kakat. Saattaa kuulostaa oudolta mietinnän aiheelta, mutta sille on syynsä.

Minä näin, että sen järki juoksi tuonne

Katsokaas kun Ame on pieni kissa ja tekee pieniä ja siroja suikeroita. Ja kun Ame tuli Emännän elämään ensin, tuli tästä tietynlainen standardi sille minkälaisia kissankakat ovat.

Olisiko se järki mennyt tänne laatikkoon?

Mutta sitten tuli Tuike. Tuikehan on kooltaan about puolitoista Amea, joten hän on kyllä suurempi. Tästä huolimatta Emäntä on aina pitänyt outona sitä, että myös Tuiken kakat ovat puolitoistakertaisia Amen kakkoihin nähden. Että menevätkö kissan koko ja sen kakan koko tosiaankin näin suhteessa vai onko se vain sitä, että allekirjoittanut keräilee näitä hieman omalaatuisia kissoja... Mikäli kestit lukea tänne asti niin kerro toki oma kokemuksesi asiasta. 😅

Amen ~1cm luikeroita

Tuiken rapia 1,5cm pötkylöitä

Nämä on vaan Emännän miekestä kovin suuria pienen kissan tuotoksiksi

Kaikkea se Emäntäkin kuvaa...

Pitäis laittaa viestiä maikkarille, että pitääkö tästä olla huolissaan...

14 kommenttia:

  1. No on nolo aihe.. Toivottavasti meidän emäntä ei vastaa tähän! - Pepsi ja Max

    Kyllä se kissan koon mukaan menee ainakin meillä. Paksuutta enemmän minua kummastuttaa välillä pituus :o - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän Emäntä on ihan nolo! -Ame&Tuike

      Kyl se pituuskin usein hämmentää.. kissat on hassuja eläimiä.. 😸

      Poista
  2. Meidän kuusikiloinen kolli tekee kyllä sen kokosia pökäleitä, että jos en paremmin tietäisi, niin väittäisin niitä ihmisten jätöksiksi :D Ja vastaavasti pienemmät kisut tekevät... sopusuhtaisempia kakkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hurjaa. Mulla on vaan kaikelle niin pieni standardi kun sen määrittää niin pieni kissa... 🐜

      Poista
  3. Kyllä nuo ihan normaalin kokoisilta pötköiltä näyttää. Meillä kokoon vaikuttaa myös suuresti se onko ollut teollista ruokaa, vai raakaa lihaa. Teollinen teettää isompia kasoja, kun taas raaka liha hyvin pikkuruisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voinee selittää että meillä syödään teollista.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen aihe! 😀
    Meidän tytöt tekevät ehkä jotain tuolta väliltä, ei kovin pieniä eikä suuria. Sofi joskus aika ohuita suikeroita, kun on syönyt pääasiassa lihaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mielenkiintoinen. Sillä mä olen tuota ihmetellyt kun Tuike ei ole mikään iso kissa, painaakin vain 4,2kg

      Poista
  5. Me Rokkipennut tehdään söpöjä pökäleitä. Kun taas äippä ja tädit tekee vaaaaltavia.
    - Rokkipennut -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai te teette söpöjä kun ootte söpöjä ❤

      Poista
  6. Kakka on aina kelpo aihe! :-D Nupun ja Jujun nuoruusaikojen töräykset olisivat varmasti menneet noihin Tuiken mittoihin, mutta sen jälkeen, kun raksut loppuivat ja kissat siirtyivät syömään vain ZiwiPeakia ja raakaa lihaa, niin pötkylät muuttuivat ns. plussapisteiksi eli herttaisiksi pikku palleroiksi, joita putoilee molemmilta yksi setti hiekalle per päivä. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kanssa aika täsmällisesti kerran päivässä. Ja jopa kellonajat on täsmällisiä. Paitsi Amella kun se ei voi mennä vessaan ennen kun Emäntä tulee töistä. Jos Emäntä on myöhään töissä niin mennään vessaankin myöhään..

      Poista