tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 12. päivä, Amen edeltäjät

Kun kerta kaikki saa kysyä niin Ame halusi kerrankin kysyä itse Emännältä:

"Keitä ovat ne minun edeltäjäni, mistä Emäntä välillä puhuu?"

Amen edeltäjät. Kuuluisat YHPE1 ja YHPE2 (YHPE = YliHemmoteltu Pieni Eläin). Kymmenen vuotta ehti vierähtää edeltäjien poismenosta, ennen kuin Ame saapui. Ame on joutunut aina välillä kuuntelemaan vertauksia edeltäjiinsä, sillä samankaltaisuuksia löytyy. Toki on Ame edeltäjistä hyötynytkin sillä on joitakin perintötarvikkeita ja leluja. Tarvikkeista esimerkkinä maalla käytössä oleva flexi ja kynsisakset. Mutta itse edeltäjistä:

Kalle (?.2?.1990-14.7.2005)

Kalle oli arvonsa tunteva kissaherra. Toisin kun Ame, Kalle oli iso kissa. Parhammillaan Kallen paino huiteli 6 kilon tuntumissa ja se kyllä tuntui kun Kalle tuli syliin hoidattamaan. Kalle kun oli täysin sylikissa, jota piti hoitaa kun hänen armonsa sitä halusi. Kalle oli myös vapaasti ulkoileva ja hyvä saalistaja. Muistan eräänkin aamun kun pihanurmella oli mystinen oravan häntä. Lopusta oravasta ei ollu tietoakaan. Kalle oli ketterä kissa vaikka olikin raskasrakenteinen.

Oli Kallekin joskus pieni

Arvoisa herra

Sara (Sinitähden Cara) (1.6.1996-23.8.2006)

Sara oli hupsu pieni shetlanninlammaskoira. Rotumääritelmällä Sara ei ehkä ollut aivan täysi valio, sillä häntä ei huvittanut pahemmin alusvillaa kasvatella, mutta luonteeltaan Sara oli parasta A luokkaa. Sara piti ihmisistä ja meni aina heti moikkaamaan uusiakin tuttavia. Sarasta sai myös helposti kaverin jos vähänkään jaksoi heittää palloa, sillä pallon noutaminen oli ihan parasta.

Väriltään Sara oli tricolor

Jostain syystä Saran piti aina ensimmäisenä syödä lelupehmoleluiltaan vähintäänkin toinen silmä. Mistähän lie moinen tapa..

Sara ja Kalle tulivat yllättävän hyvin toimeen keskenään, olivathan he kooltaakin about samaa luokkaa. Kun Sara tuli taloon ja meni yli-innokkaana moikkaamaan Kallea, otti tämä heti pienen koiran luulot pois. Hän on tämän talon herra ja hidalgo. Kun Sara joskus liiankin innokkaasti halusi kaveerata nosti Kalle laiskasti tassua ja Sara siirtyi kauemmaksi. Muutama näppäisy nenille nuoremapa opetti varomaan. Tosin iän myötä tuli tuosta parivaljakosta ihan hyvät kaverit ja aina silloin tällöin heidät saattoi nähdä nukkumassa samalla sohvalla.

💚: Emäntä

Mitä olet aina halunnut tietää Amesta? Kysy niin Ame vastaa joulukalenterissa! Lisäkysymyksiä kaivataan, sillä meillä ei ole enää kovin montaa mihin ei ole vastattu!

1 kommentti: